Nyt pari päivää on mennyt oikein hyvin. Paino 87,9kg ja suuntana vain alaspäin. Eilen oli pikujoulubileiden aloittelut mutta en juonut mitään ja söin lähinnä vihanneksia ja banaanin. Olen ylpeä. Miehenikin on nyt innostunut kuntosalilla käynnistä ja viimein voimme yhdessä kulkea salilla, se tekee ainakin lähtemisen helpommaksi vaikka onhan se aina tavallaan suuren pyrkimyksen tuote päästä ulos talosta.
4.12 aion ottaa tatuoinnin olkavarteeni. Toivon että sen ansiosta innostuisin laihduttamaan oikeasti ja suurella motivaatiolla. Kuun alusta lähtien se ei kuitenkaan ole juuri auttanut, mutta nyt yritän kaikkeni!!
On paljon mukavempi syödä ruokaa josta tietää että ei tule kiukkuiseksi tai vainoharhaiseksi ja stressaantuneeksi. Onneksi kaiken tämän työn tulee kruunaamaan joulukuussa Berliinin-matka. :)
Ehkä joku päivä minäkin näytän kauniilta häämekossani.
Kiitos kaikille ja etenkin itselleni kun olin tarpeeksi ahkera kirjoittaakseni nämä asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat.
Nooh eihän siinä ole loppupeleissä kuinkaan käynyt! paino on pysynyt ruodussa :)
VastaaPoistaTäällä toinen joka haaveilee joskus näyttävänsä hyvältä hääpuvussa... Tuleekohan semmoista päivää koskaan? :D
Isot tsempit sulle! :)
Oman kriittisen minäni mielestä olen painoni kanssa painunut ihan pohjalle. :D Mutta ei ehkä saisi olla niin kriittinen, pitäisi olla vain kiitollinen. Se vaan on hankalaa!
PoistaItse vielä päätin että emme mene naimisiin ennen kuin painan 62 kiloa. :DD Eli todella kauan!!