keskiviikko 15. elokuuta 2012

Takaisin kotiin ja rutiineihin!

Peukaloni nyrjähti. Tai venähti. En tiedä mutta kipeä se on ja sairaslomaa siihen sain. Positiivista toki on että saan viettää kokonaisen viikon Turussa rakkaan luona ja rauhoittua minkä pystyn. Toki on niin paljon tehtävää että en kyllä tiedä kuinka se tulee onnistumaan.

Tällä hetkellä eniten huolettaa painonhallinnan kannalta stressisyöminen: tulin tänne eilen ja eilinen ei kyllä todellakaan ollut kovin kevyt päivä. Täytyisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ymmärtää ettei herkkuja syömällä tule kuin enemmän stressiä. Puhtaalla ja terveellisellä ruuallahan tulee aina parempi olo. :) Fyysisesti terve on mielestäni myös henkisesti stabiili.

Toinen kompastuskivi onkin sitten taas uudelle kuntosalille vaihtaminen. Aina liikkeelle lähteminen on kaikkein vaikeinta ja uusien rutiinien luominen hankalinta, mutta ehkä nyt kyse onkin juuri tästä ekasta kerrasta. On vain lähdettävä, kerättävä rohkeus! Varmasti kaikki menee aivan superhyvin kun vain pääsen sinne.

Kävimme tosiaan ruotsinlaivalla viime viikonloppuna ja sen kyllä huomaa! Hirveä sokeriaddiktio päässyt päälle. Normaalisti en juurikaan karkeista piittaa mutta nyt! Ja popcornit myös. Koska olen sipsien totaalilakossa niin korvaan ne melko usein poppareilla... Täytyner hankkia pussi porkkanoita kaappiin. Tästä herkuttelusta on nyt kylläpäästävä irti! En muuten ikinä pääse tavoitteeseeni. Ja 8h liikuntaa viikossa on yhä varsin kova tavoite ja sillä mennään!!

Uusi suunnitelmani päiväaikataulusta seuraavalle viikolle:

8.00-9.30 Herätys
(10.00 Mahdollinen lenkki)
11.00 Aamupala
12.00 Kuntosalia
14.00 Kahvi ja eväät
15.00 Satunnaisesti jumppa tai koulutöitä
18.00 Päivällinen
19.00 Iltalenkki ja venyttelyt
20.30 Iltapala

Terveisin,
perjantain 86.9kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti