tiistai 3. heinäkuuta 2012

Elämäntapojen kehittyminen!

Ja habanerot!

Tällä hetkellä olen aivan järjettömän ylpeä itsestäni. Syön hyvää ruokaa kohtuullisia määriä ja se on vieläpä terveellistä. Kuntoilen säännöllisesti ja pidän siitä!

On jonkin verran aikaa kun kirjoitin tänne viimmeksi, mutta NO hätä sillä kaikki johtuu lähinnä siitä seikasta että olen niin kiireinen kuntoilujeni kanssa. Ehkä jopa liiankin kiireinen! Viikkoni koostuu vähintään kolmesta (mutta yleensä neljästä) kuntosalitreenipäivästä: joka toinen päivä alaraajat ja selkä, joka toinen yläraajat ja vatsa. Tämän lisäksi yritän käydä ohjatuilla tunneilla säännöllisesti: maanantaina zumba, tiistaina bodypump, keskiviikkona en ole vielä uskaltanut kokeilla bodycombattia, torstaina olisi nyt kokeilussa bodybalance ja jos jaksan niin menen sh'bamin uuteen treeniohjelmaan. Perjantaisin karkaan omaan kotiini ja oman miekkoseni luo takaisin Turkuun ja olen siellä viikonlopun - ilman kuntosaliharjoittelua.

Ruokailutottumuksetkin ovat muuttuneet aika hyvin nyt. Mansikoita menee PALJON. Sesonkituote juu juu, mutta ovathan ne kyllä laihduttajan unelma. ;)
Olen nyt jonkin verran käyttänyt myös palautumisjuomia (lähinnä jotain halpaa mitä salilta riistomyytiin) kuntosalitreenin ja jumppien välissä. Auttavat jaksamaan jumpan loppuun asti, mutta tuossakin pakkauksessa on 200kcal ja 20g hiilihydraatteja. O.O

Yritin tänään käydä myös ostamassa Alleja, koska syystä tuntemattomasta ei kakka kulje! Mutta eihän tällaisen pikkukylän apteekissa sellaisia hienouksia myydä. Voi piru. Joten ostin keltaisia habaneroja. Jospa niistä keksisi jotain tulista ruokaa! Nyt vinkkejä kehiin!

Lisäksi uudet kuntosalikengät olisi hakusessa. En vain oikein osaa sanoa mitkä hankkia kun nykyiset ovat muka "aerobiseen liikuntaan" puman tekemät rimpulat...

Paino viime lauantai-aamuna 92,2kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti